keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Sukkia kerätään edelleen, tavoitteena Helsingin uusi kaupunginvaltuusto

Tiedoksi kaikille että venyneestä aikataulusta huolimatta sukkia otetaan yhä vastaan. Ehdotan tavoitteen helpottamista Helsingin kaupunginvaltuustoksi! Sinne valitaan vuoden 2012 syksyllä 85 jäsentä päättämään pääkaupungin asioista, toivottavasti ympäristöä arvostaen. Siten puuttuvia sukkapareja julistetaan haettavaksi 35 paria!

Karkauspäivänterveisin,
Paula

sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Sukkia kerätään edelleen

Tiedoksi ilmastosukkien kutojille että sukkakeräys on edelleen käynnissä ja saldo on noin 50 paria. Odotellaan sukkien kertymistä syksyn mittaan ja katsotaan sen mukaan lahjoitusajankohtaa!

Paula

perjantai 3. kesäkuuta 2011

40 paria!

Moni on pyytänyt sukkiensa mukana väliaikatietoja tempauksen etenemisestä. Sukkia on tällä hetkellä kasassa 40 paria! Kiitos kaikille tähän asti, sukat ovat todella kauniita ja mahtuu joukkoon jotkut lapasetkin. :) Jos sukkainto hiipuu, niitäkin saa neuloa vaikka olemmekin ennen kaikkea sukkatempaus!

torstai 26. toukokuuta 2011

Kiitos sukkailijat!

Kiitos kaikille teille, jotka olette viimeisen kuukauden aikana aktivoituneet ja lähettäneet paljon lisää sukkia! Pari pakettia käyn vielä postista lunastamassa ennen kuin päivitän sukkamääriä tänne. Jos oma sukkasaldosi on mielestäsi jo täynnä, autathan minua levittämällä sanaa ystäväpiiriisi, blogiisi, neuletapaamisiisi... Kuten näemme hallitusneuvotteluiden hitaasta etenemisestä, päättäjät tarvitsevat tuuppauksia paremman ilmastolain suuntaan!

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Vaalitunnelmissa ollaan - mutta sukkia vailla!

Eduskuntavaalit ovat jo ovella, mutta valitettavasti lukuisien hienojen neuletempausten joukossa oma kampanjamme on tähän päivään mennessä ehtinyt vasta alkuun - noin 25 sukkapariin, mikä on hieman enemmän kuin Suomen väistyvässä hallituksessa on ministereitä. Ikävä kyllä niistäkin sukista suurin osa on vain muutaman ahkeran ilmastosukkailijan käsialaa. Sukupuolijako sukissa on hienon tasainen ja todella kauniita ovat sukatkin.

Uusi eduskunta aloittaa huhti-toukokuun vaihteessa - se etappi jää meiltä saavuttamatta. Lomalle eduskunta jää juhannukselta ja palaa sitten töihin syyskuulla. Aiomme siis yrittää saada sukat valmiiksi syyskuun alkuun mennessä! Oletko aikonut neuloa ilmastosukat tai toiset ilmastosukat, mutta et ole vielä sitä tehnyt? Nyt viimeistään on sen aika! Mikäli sukkia ei juhannukseen mennessä ole tullut 25:ttä paria lisää - siis yhteensä viittäkymmentä, lyömme tältä erää sukat naulaan ja lahjomme lomilta palaavan hallituksen ministerit kahdellakymmenellä kauniilla sukkaparilla!

Lähettäkäähän siis ilmastosukkia osoitteeseen

Ilmastosukkatempaus / Paula
Limingantie 73 C 10
00560 Helsinki

ja ilmiantakaa itsenne kommentoimalla tähän blogimerkintään tai Facebook-ryhmämme seinälle!

Keväisiä huhtikuun päiviä!

lauantai 19. helmikuuta 2011

Arvonnan voittanut sukkapari, onnea!


Ystävänpäiväviikolle mennessä palautettujen ilmastosukkien joukosta on nyt arvottu voittajasukat, joiden tekijä saa palkinnoksi viinipullon ja yllätyksen.

Onneksi olkoon!

Nämä kauniit sukat ansaitsevat todella palkinnon (toisin kuin niistä otettu valokuva). Jos tunnistat sukat omiksesi, otathan yhteyttä osoitteeseen jokonen@gmail.com ja kerrot osoitetietosi, niin toimitamme palkinnon sinulle.

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Sukkia ja ystäviä Kumpulassa ke 2.3 klo 17->

Hei neulojatoveri!

Keskiviikkona 2. maaliskuuta kokoonnumme sukkapäämajaan Kumpulaan. Tuttu tai vieras, tule mukaan kutomaan ilmastosukkia hyvässä seurassa! Tarjolla teetä ja pientä suolaista.

Tuo mukanasi keskeneräinen tai vielä lankoina oleva sukkaneule, ja jos sellaisia löytyy, lainapuikot ja -lankaa jollekulle muulle. Jos puikot ja langat ja vaikka sukankudontataidotkin uupuvat vielä, tule ilman niitä ja opetellaan yhdessä!

Kesto: klo 17-21 tai haluamasi aika sillä välillä :)
Ilmoitathan tulostasi Paulalle, jokonen@gmail.com, saat osoitetiedot!

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Ensimmäinen sukkadeadline siirretty Ystävänpäivään!

Jouluneulomisten vuoksi ilmastosukkia on palautettu vain vähän. Siksi joululle aiottu ensimmäinen deadline siirtyy Ystävänpäivälle 14.2. Siihen mennessä sukkia palauttaneet osallistuvat arvontaan, jossa voi voittaa viinipullon ja jotakin muuta pientä. Nyt kun Joulu on juhlittu, muistattehan Ilmastosukkatempausta!

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Joululahja ilmastolle

Annetaanko yhdessä joululahja ilmastonsuojelutyölle? Jos sinulla on 0,5-3 euroa ylimääräistä, siirrä se tililleni 101435-29174 (Nordea) 22.12 mennessä. Katsotaan, paljonko saadaan pikkusummista kasaan ja lahjoitetaan se Greenpeacelle. On hauskempi lahjoittaa yhdessä isompi summa.

Joulumielin,
Paula